Tällä hetkellä olen jo vaihtokohteessani Valparaisossa ja espanjan intensiivikurssi sekä asunnon etsiminen ovat pitäneet melkoisen kiireisenä. Tässä postauksessa palaan kuitenkin yhteen hienoimmista retkistä, mitä on tullut koettua.
* * * * *
Toisella yrityksellä pääsin Ushuaiaan, maailman eteläisimpään kaupunkiin, joka sijaitsee Tulimaassa. Sain hommattua äkkilähtö-lipun 11 päivän laivamatkalle Etelämantereelle. Maksettuani matkan (ja käytettyäni opintolainaa) matkalippu poltteli kädessä ja vatsanpohjaa kutkutti. Edessä olisi jotain erikoista, kenties mahtavaa - en vain tiennyt, mitä se tarkoittaisi konkreettisesti. Päätin kuitenkin olla odottamatta liikoja ja lähteä avoimin mielin laivalle.
Kuva 1: Seikkailu odottaa!
Laiva oli 81 metriä pitkä ja muutama vuosi sitten matkustajakäyttöön muokattu. Matkustajia oli noin 50 (kapasiteetti 80) ja henkilökuntaa yli 40. Hytit olivat reilun kokoisia kunnon pedeillä (ei mitään kerrossänkyjä). Itse jaoin hytin yhdysvaltalaisen Dougin kanssa. Hän oli menettänyt työnsä laman aikoihin ja oli nyt matkaillut puolitoista vuotta putkeen!
Laivalla ollessani matkanjohtaja puhui heti kättelyssä jostain Drake Passagesta. En ollut ikinä kuullutkaan, mutta pian totuus alkoi valjeta. Etelämantereen ympärillä on melko voimakas merivirta, jonka kapein kohta on Etelä-Amerikan eteläkärjen sekä Etelämantereen niemimaan välissä. Valtavan vesimassan tullessa tähän 900 km leveään ’pullonkaulaan’ muodostuu yksi maailman tuulisimmista ja myrskyisimmistä merialueista. Niinpä päätin popsia pahoinvointilääkkeitä, varmuuden vuoksi.
Drake Passagen ylittämiseen kului kaksi vuorokautta. Menomatkalla oli hyvä säkä, ensimmäisenä päivänä paistoi jopa aurinko ja aallot pysyivät melko pieninä. Silti vene keinui sivuttain sen verran, että ruokailu oli haastavaa, kun tuoli meinasi välillä lähteä alta. Menomatkalla matkustajille pidettiin luentoja Antarktiksen nisäkkäistä, merilinnuista, pingviineistä, valokuvauksesta jne. Pahoinvointilääkkeet tepsivät, mutta ne tekivät todella uneliaaksi. Niinpä nämä luennot saivat monien silmäluomet raskaaksi.
Ruokailut oli hoidettu viimeisen päälle. Joka lounas ja päivällinen sisälsi alkupalan, pääruuan ja jälkiruuan. Myös chileläistä viiniä oli tarjolla. Hieman erilaista safkaa, mihin olin reppureissatessa tottunut. Laivan ravintolassa oli suuret ikkunat ja herkutellessa sai nauttia jäätävistä maisemista.
Olin laivan nuorin matkustaja. Onneksi muitakin nuoria oli joukossa. Useat olivat jättäneet työnsä ja olivat maailmanympärimatkalla. Ruokapöytäkeskusteluissa ei puitu pörssitiedotteita vaan jaettiin kokemuksia maailman eri kolkista. Vaikka osa matkustajista oli huomattavasti vanhempia, oli joukolla jotain yhteistä: kaikki olivat seikkailunhaluisia ja se loi osaltaan yhtenäisen ilmapiirin.
Kolmannen yön jälkeen tunnelma oli odottava, sillä ensimmäinen rantautuminen (en keksinyt parempaa suomennosta landing sanalle) koittaisi pian. Tarkoituksena oli siis tehdä useita rantautumisia viiden päivän aikana Antarktiksen niemimaalle ja sen saarille. Tarkkaa ohjelmaa ei kuitenkaan ollut laadittu, vaan tilannetta katsottiin aina nopeasti vaihtuvan säätilan mukaan. Huonolla säkällä saisimme vain muutaman rantautumisen. Laivamme etuna kuitenkin oli pieni matkustajamäärä, jolloin kaikki matkustajat pystyivät rantautumaan samaan aikaan ja meillä oli kolmisen tuntia aikaa paitsi ottaa kuvia niin pysähtyä ja nauttia kauniista luonnosta.
Kuva 2: Punanuttuiset matkustajat ihmettelevät pinguja ensimmäisen rantautumisen aikana
Jokaisella rantautumisella näimme pingviinejä. Pingviinit olivat kesäaikana pesimässä kolonna-alueillaan, joten niitä näki kerralla tuhansia. Ensimmäinen rantautuminen jäi parhaiten mieleen. Lähestyttäessä pingviinejä tyrmäävä haju iski vasten kasvoja. Söpöt pingut ulostivat sinne tänne ja päivän päätteksi oksensivat syömänsä makrillien kuoret.
Kuva 3: Näimme neljän eri pingulajin edustajia: Chinstrap, Gentoo, Adélie ja Macaroni
Kuva 4: Hautomo
Kuva 5: Pikkupingut olivat turvassa petolinnuilta äidin helmassa
Kuva 6: Ruokintaoperaatio
Kuva 7: Vähän isommat poikaset paistatteli päivää lämpimissä turkeissaan
Kuva 8: Lumella pingviinit liikkuivat välillä mahallaan potkien jaloilla vauhtia
Kuvat 9-11: Satunnaisia pingviiniotoksia
Hylkeitäkin näkyi montaa sorttia, tosin kaikki viralliset nimet ei jääny mieleen.
Kuvat 12-17: hymyilevä, uinuva, mahanrapsuttelija, blondi, ylpeä viiksivallu sekä jäälautan röhnöttäjät
Ehkä mieleenpainuvimmat kokemukset sattuivat matkan viidennelle päivälle. Kävelimme rantautumisen yhteydessä eräälle lumiselle kukkulalle, josta avautui mielettömät näkymät lahdelle. Tämän jälkeen ajelimme zodiaceilla (kumiveneillä) jäälauttoja pujotellen ja bongaillen niillä levänneitä hylkeitä. Jossain vaiheessa huomasimme Minke-valaita (suom. lahtivalas). Kaikki viisi kumivenettä kokoontui lähekkäin ja moottorit sammutettiin. Valaat olivat uteliaita ja kiertelivät veneitämme vajaa puoli tuntia. Oli aivan uskomaton fiilis, kun 10 metrinen eläin alitti pienen kumiveneemme vain vähän sen alapuolelta ja suihkautti vettä ilmaan noustessaan pintaan toiselta puolelta.
Oppaatkin olivat aivan fiiliksissä, ei ilmeisesti jokapäiväistä herkkua. Palattuamme laivalle kokoonnuimme helikopterikentälle, jossa tarjoiltiin shampanjaa. Skoolasimme tälle upealle päivälle.
Illalla ajattelin, että päivä oli ollut lähes täydellinen, mutta jotain puuttui. Niinpä kävin respatytön juttusilla ja se kävi pistämässä saunan päälle. Löylyttelimme laivan kuntosalin yhteydessä olleessa saunassa Dougin kanssa kertaillen päivän tapahtumia. Tuota päivää en ihan heti unohda.
Kuva 18-21: Otoksia kävelyretkeltä
Kuva 22: Minke-valas tuli kurkistamaan, mikä boogie pinnan yläpuolella oli. Tällä otoksella irtosi expedition-sarjan ykkössija laivalla järjestetyssä valokuvakilpailussa
Kuva 23: Minke alittamassa meidän zodiacia
Kuva 24: Pieni vesisuihku turisteille
Seuraavat päivät hellivät meitä kunnon auringonpaisteella. Rantautumisilla ei jaksanut olla enää niin innoissaan pingviineistä kuin alussa, joten jengi vaan levytteli ja nautti. Laivan ravintolasta ja kannelta avautui myös mielettömät näkymät, kun molemmilla puolilla olleet jäätiköt kimmelsivät auringonpaisteessa.
Kuva 25: Tällä kalliolla otin auringonpaisteessa päiväunet :)
Kuva 26: Näkymä komentosillalta saapuessamme yhdelle matkan kapeimmista laivaväylistä
Kuva 27: Lumivyöry
Paluumatkalla Drake Passagen aallot eivät olleet niin suotuisia ja monet skippasivat ruokailut merisairauden vuoksi. Itse pärjäsin lääkkeiden voimalla kiitettävästi. Olin hommannut suomalaisesta apteekista muutaman valmiiksi, mutta ne jäivät popsimatta, kun olivat hyttysille tarkoitettua mallia. Ushuaiasta sai strongimpaa tavaraa.
Ensimmäisen maissa nukutun yön jälkeen päässä pyöri. Kehoni oli tottunut heiluvaan liikkeeseen ja nyt tuo mode oli jäänyt jotenkin päälle. Hostellihuone tuntui pyörivän. Kun kävelin vessaan, piti välillä pysähtyä ja ottaa tukea seinistä. Suihkussa huomasin itse heiluvani. Erikoinen ja hieman pelottavakin kokemus. Muutaman päivän päästä nuo landsicknessin oireet kuitenkin loppuivat kokonaan.
Loppuun vielä linkki uusiseelantilaisen Martynin tekemään videoon sekä muutama satunnainen maisemakuva. Tähän postaukseen tuli normaalia enemmän kuvia, mutta silti ne eivät kerro koko totuutta - kaikkea ei vaan voi kameralla tallentaa.
