Valpon val(l)otus

Ennen lahtoani eras ystavani vannotti, etta muista sitten paivittaa sita blogiasi, vaikka ihan arkipaivasillakin asioilla. Tama on tilaustyona sinulle, ole hyva.

* * * * *

Painan kannykan torkkua ja jatkan unia. Heraan kuitenkin pian uudestaan kovaan kilkutukseen - kaasunmyyjat ajavat taloni ohitse. Kommin makuupusiin ja kolmen peiton muodostamasta lampimasta mytysta kylmaan huoneeseen. Kayn keittiossa sytyttamassa kaasulla toimivan vedenlammittimen. Suihkusta tulee lamminta vetta, mutta heikolla paineella. En haluaisi lopettaa suihkua, silla kylpyhuone on yllatys yllatys - tosi kylma.

Kuppi teeta ja edellisena iltana laheisesta leipomosta ostetut sampylat naamaan. Ovi turvalukkoon ja laskeutuminen Calle Capillaa pitkin voi alkaa. Kello on puoli.

Kuva 1: Kaasunmyjien auto. Yleensa lavalla on yksi henkilo, joka kilkuttaa metalliponikoiden reunuksia jollain tyokalulla. Jokaisen amatoorirumpalin unelma-ammatti(?).

Kotikatuni varsia koristaa betonista valetut kavelytiet ja portaat seka talot, joiden muodot ja varit ovat kaikki erilaisia. Puolessa valissa on kiva nakyma Valparaison lahdelle. Kadun alapaassa on hieman haron oloinen talo, jonka katolle ja ulkoseinaan on viritelty kaikenlaista. Ei ole lainkaan tavatonta nahda talon omistaja ennen puolta paivaa talonsa edustalla heilumassa oluttuoppi kadessa.




Laskeudun edelleen, nyt portaita pitkin Avenida Eliasille. Porrastasanteella muutama nuori kuuntelee kannykalla musaa ja polttelee satkaa. Seutu ei ole tavattoman kaunista, osa taloista on tosi huonossa kunnossa ja roskia on vahan siella sun taalla.



Valparaison jalkakaytavat ovat melkoisia tilkkutakkeja. Eteensa on katottava koko ajan: tiet ovat taynna lovia, kuoppia, rotvalleita, paikkauksien saumoja, koiran paskaa jne.

Anibal Pinto -aukiolla kukkakauppiaat ovat pystyttaneet standinsa ja ohikulkijat voivat ihastella varikkaita luonnontuotteita.











Matkan varrelle mahtuu myos yksi McDonald's graffitti. Kuulin, etta Valparaisossa oli aikanaan ollut makkari, mutta se joutui niin suuren ilkivallan kohteeksi, etta sen piti lahtea. Ei kylla haittaa ollenkaan. Tavallaan tuo kertoo jotain myos kaupungin hengesta. Jos joku jostain ihmeen syysta haluaisi makkariin menna, se loytyy Viña del Marin ostoskeskuksesta Burger Kingin, KFCn ja muun scheipertin vieresta.








Valparaison katukuvassa elaimilla on suuri rooli. Kissoja paivystaa enemman cerroilla. Koiria puolestaan hengaa aivan joka nurkassa. Paivasaikaan ne asettautuvat hyvaksi havaitsemaansa paikkaan eivatka siita liiku. Se voi tarkoittaa jalkakaytavaa, bussipysakkia, liikennevalojen edustaa tms vilkasliikenteista kohtaa. Koirat eivat valita mistaan ulkopuolisista tekijoista ja ihmiset kiertavat ne. Valilla olen vahingossa meinannut astua niiden paalle. Iltaisin kaduilla kavellessa koirat lahtevat monesti seuraamaan ja useasti olen saanut kokonaisen lauman matkakaveriksi.


Rantakadulta (Errazuriz) hyppaan ekaan paikalle tulleeseen microon, odottaa ei tarvitse puolta minuuttia. Bussissa soi kuljettajan mielimusiikki, mika voi olla mita tahansa jenkkipopista chilelaiseen folkloreen. Istuen on mukavampi matkustaa, muuten meinaa lentaa seinille, sen verran vauhdikkaasti kuski ohjastaa. Normipenkilla pitaa kuitenkin yleensa istua jalat puoliksi kaytavalla, sen verran on ahtaat jalkatilat. Pysakilta nousee pahkinoiden/suklaan/makeisten tms. myyja ja aloittaa myyntijoikunsa. Kadulla huitoo mies muistion kanssa, huutelee valiaikatietoja kuskille ja pyytaa hanelta kolikon siitan tiedosta, etta oletpa taas viisi minuuttia myohassa. Janna ammatti.

Vasemmalla vilahtaa hieno tilataideteos, jossa roikkuu Fiat 600sia jattimaisilla pyykkipojilla. Lahestymme yliopistoa, siirryn valmiusasemiin takaovelle, kuski hidastaa vauhtia ja hyppaan micron ollessa viela liikkeessa. Onnistunut alastulo aivan koulun portin viereen. Kavelen sisaan, tervehdin vartijaa  ja lahden kipuamaan massiivisia portaita. Ensimmaisella tasanteella on kerayslaatikko paperisia bussilippuja varten. Onhan se hienoa, etta ohuen ohuet 3x5 cm kokoiset paperilaput paatyvat kierratykseen. Viela hienompaa olisi, jos Chilessa kierratettaisiin jotain muutakin.




Kiiruhdan Chilen palmujen (jubea chilensis) koristaman puistoalueen ja koulun futiskentan ohi luennolle. Kello on juurikin tasan ja paikalla on jo jokunen muukin. Luokka alkaa tayttya ja proffa astuu sisaan vartin myohassa ilman sen kummempia selityksia. USM-takki paalla han alkaa kirjoittaa tussitaululle luennon avainsanoja. Yllattavan useasti kyseinen luento on ollut peruttu. Joskus siita on etukateen ilmoitettu, joskus ei.

Luennon paatyttya on puolen tunnin tauko. Jos paiva yliopistolla on pitka, nappaan keskusaukion kioskista lampiman sampylan ja kupin teeta. Seuraavaksi espanjan kielen tunnille. Astun luokkaan ja opettaja huudahtaa bienvenidos Suomi. Hanen suomen sanavarastoonsa kuuluu myos tuikitarkeat 'tuhkis' ja 'komistus'. Tunnilla eras ryhma pitaa esitelmaa, kun keskusaukiolla alkaa soittaa joku yliopiston opiskelijoiden bandi. Hieman vaikeata keskittya jollain jannalla aksentilla puhuvan opiskelijan esitykseen, kun rokki raikuu seinien lapi.

Jos espanjan tunnin jalkeen ei ole toista luentoa, menemme yhdessa lounaalle. Taalla on jonkin sortin yliopiston oma ruokala, mutta se ei kuuleman mukaan ole kovin hyva. Vakiopaikaksi on muodostunut casa Juanita, joka sijaitsee muutaman korttelin paassa yliopistolta. Ulkopuolella ei ole mitaan merkkia tai tekstia. Pitaa vaan tietaa oikea ovi ja pimpottaa. Sisalla on kolme ruokailuhuonetta ja keski-ikainen pariskunta tekee ruokaa opiskelijoille. Kunnon annokset salaatilla ja mahdollisuus jalkkariin. Kustantaa 2-3 euroa. Kuitteja ei tassa paikassa kirjoiteta.



Paivan paatteeksi otan monesti koulun edesta micron, joka nousee Cerro Alegrelle. Jos paiva on ollut vahan pitempi, otan micron rantakatua pitkin Bellavistan metropysakille asti. Piipahdan samannimisen kadun varrella olevassa leipomossa. Myyja huomaa minut ja laittaa pizzapalan lampiamaan. Meni yli kuukausi, etta oppivat mun vakiotilauksen (hyvankokoinen pizzapala alle eurolla).

Edellisiltana sovittu retki saksalaisten Romanon ja Simonin kanssa alkoi aamuvarhaisella (jo kahdeksalta!). Astuin ensimmaista kertaa Valparaison metroon (jota paikallisjuna kuvaisi paremmin). Huristelimme aina paattarille asti, josta otimme taksin, koska oikeaa microa (paikallisbussia) ei kuulunut.

Lahdimme Parque Nacional La Campanan trekkireitille vajaan tunnin suositeltua aikaa myohemmin. Etenimme kuitenkin vauhdikkaasti koko ajan nousevaa polkua. Reilun kolmen tunnin uurastuksen ja 1400 metrin vertikaalisen nousun jalkeen saavuimme vuoren huipulle. Hymy oli herkassa joka iikalla ja haukoimme henkea avautuneiden maisemien vuoksi. Joka puolella cerroja, joiden valeissa leijaili vaalea usva. Toisella puolella haamotti meri, toisella Argentiinassa oleva lantisen pallonpuoliskon korkein vuori Aconcagua (6962m). Soimme evaita, nautimme mahtavista maisemista ja otimme kuvia puolentoista tunnin ajan. Myos matkan varrella tutuksi tulleet jenkkitytot paasivat huipulle.

Luonnonpuiston ohjeet suosittelee laskeutumista kello kaksi. Lahdimme alaspain kello kolme ja ehdimme juuri ennen pimeantuloa puistonvartijan kopille.

Liftikyyti pickupin lavalla, micro, metro, suihku, illallinen lempiravintolassani (Kabala, Anibal Pinto -aukion vieressa), viinia, tanssahtelua lattarimusiikin tahtiin (Proa, Errazuriz kadulla). Pitkan paivan jalkeen ei tarvinnut montaa lammasta laskea.

En osannut odottaa talta trekilta paljoakaan, mutta se oli tosi positiivinen yllatys. Kuvat puhukoon puolestaan.

Kuvat 1-5: nakymia huipulta
Kuva 6: pakollinen ryhmakuva
Kuvat 7-8: syksyn komeita vareja
Kuva 9: Romano ja Simon paluumatkalla

Tuossa taannoin eras ilta kamppikseni arvuutteli etiketteihin piiloutuneita kuvia. Pistanpa vahingon kiertamaan.


1. Alla on kuva chilelaisen Becker-oluen etiketista poikittain. Naetko kuvassa jotain muuta kuin nuo kirjaimet?

Jos mielikuvituksesi ei tuottanut tulosta, katso vastaus tasta.


2. Alla hieman tutumpi logo poikittain. Naetko tassa jotain muuta kuin kirjaimet?



Ja vastaus loytyy taalta.

1. Hei Jemi, kuulin etta sut oli ryostetty. Mita oikein tapahtui?
Joo, niin paasi kaymaan. Oltiin tos yks perjantai-ilta (tai yo) palaamassa kotiin saksalaisen kaverin kanssa. Parikymmenta metria ennen kaverin ulko-ovea kuulin juoksuaskeleita takaani. Ennenkuin ehdin kaantya, muutama nuori hyokkasi takaapain. Mut kaadettiin selalleen asfaltille ja taskut tyhjennettiin.

2a. Voi kauheeeeeeeta!
Noh, ei siina kuinkaan kayny...

 2b. Miten sa nyt sillai? Etko parjaa muutamalle kakaralle?
Aivan alkuvaiheessa katsekentassani vilahti kasiase ja myohemmin se oli painettuna ystavani kaulalle. Siksi paatin olla tekematta vastarintaa. Muutama kolikko taskunpohjalla ei ollut sen vaartti.

3. Mita teilta vietiin?
Mun taskuista lahti rahapussi, kannykka ja muutama flyieri, jotka sinne oli jaany (toivottavasti oli hyvaa lukemista). Aluksi mun paasta vietiin myos silmalasit, mut revin ne ryostajan kadesta takaisin ja sain pitaa ne. Mita ne niilla olis tehny? Suureksi onneksi avaimet jai taskunpohjalle! Ystavani menetti nekin seka kameransa. Aivan lopuksi hanen korvista revittiin viela korvikset mukaan. Onneksi ei tullut kuitenkaan mitaan vekkeja.

4. Millainen se tapahtumapaikka oli?
Jalkeenpain ajateltuna ryostajilla oli todella otollinen paikka. Hiljainen mutkainen kadunpatka, johon oli nakyma hyvin pienelta sektorilta. Kahden aikoihin yolla ei ollut myoskaan liikennetta.

5. Pelottiko?
Koko tapahtuma kavi niin nopeasti, ettei siina ehtinyt kummempia ajatteleen. Tapahtuman jalkeen pysyin yllattavan rauhallisena. Ystavani oli lievassa shokissa, valilla tarisi fyysisesti ja valilla vuodatti kyyneleita.

6. Muistitko tekijoiden tuntomerkit? Saatiinko niita kiinni?
Jos toi olis tapahtunut Suomessa, olisin varmasti yrittanyt painaa mieleeni tuntomerkkeja siina toivossa, etta tekijat saadaan kiinni. Paikalliset olosuhteet huomioonottaen, tiesin heti, etten tule tavaroitani enaa nakemaan. Voi kuulostaa hassulta, mutten ollut jalkeenpain edes varma siita, etta oliko ryostajia kaksi vai kolme. Heilla oli liinat naaman edessa enka tunnistaisi, vaikka tulisivat kadulla vastaan joka paiva.

7. Ootko paassy tapahtumasta yli?
Seuraavana paivana kavellessani ihmisten seassa kadulla sapsahdin aina, kun kuulin jonkun aanen takaani. Ne juoksuaskeleiden aanet kummittelivat takaraivossa. Vilkuilin alati olan yli. Nopeasti tuo tunne kuitenkin katosi.

8. Ilmoititko poliisille?
Nahtiin poliisit viisi minuuttia tapahtuman jalkeen ja ajeltiin niiden kanssa hurjaa vauhtia kapeita cerrojen katuja yrittaen turhaan etsia ryostajia, joiden kunnollisia tuntomerkkeja meilla ei edes ollut. Samalla tehtiin rikosilmoitus. Siita kopion saaminen vaati puolestaan seuraavalla viikolla yhteensa nelja kayntia kolmessa eri toimistossa.


9. Ryostetaanko siella kaikki vaihtarit?
Jostain syysta tuon viikonlopun aikana kaksi muutakin vaihtaria joutuivat varkauden uhreiksi. Toiselta vietiin lappari (mitas torkkuu rotvallin laidalla keskella yota) ja toiselta kamera ja puhelin kesken bussimatkan. Muuten on ollut rauhallista, Eli yleensa on turvallista, mutta kaikki on mahdollista.

10. Eikos sulle sanottu, etta Valparaisossa on vaarallista?
Mua oli semisti arsyttany, kun etenkin Viña del Marissa asuvat (porvarit) aina varottelee Valparaison vaaroista. Ehka oli tullut liiallinen turvallisuuden tunne, kun kellekaan ei ollut tapahtunut mitaan tota ennen. Mut en aio pelata tasta eteenpainkaan, yolla pitaa olla vaan tarkempana.

11. Tuutko nyt heti kotiin, kun siella on niiiiiin vaarallista?
Niin no, mahan olen nyt kotona. Se sijaitsee talla hetkella Chilen Valparaisossa. Jos tarkoitit sita rakasta synnyinmaatani, niin tulen sinne aikanani. En ihan viela kuitenkaan.

Matka jatkui Valparaisoon, jossa mun piti käydä parilla luennolla samalla kun porukat ihastelivat kaupunkia. Cerrojen nousu hapotti vierailijoiden pohjelihaksia ja turvauduimmekin taksiin normaalia useammin. Kaupungin mittasuhteet ja henki tekivat vaikutuksen. Etukateen nahdyista kuvista ei kuulemma pystynyt aistimaan kaikkea. Totta joo, itsella oli vahan samanlainen fiilis alkuaikoina.

Viikon luennot paattyivat keskiviikoillan poytatennis treeneihin. Niinpa nostimme seuraavana aamuna vuokra-auton kytkinta. Kavimme ensin Pablo Nerudan merenrantamokilla Isla Negrassa (tasta lisaa toisessa postauksessa) ja suuntasimme sen jalkeen kohti pohjoista. Oli hassua ajaa taas pitkasta aikaa autolla. Mita nyt pari kertaa kanssa-autoilijat pui nyrkkia, kun ajoin yksisuuntaista vaaraan suuuntaan, muuten chilelaisessa liikenteessa ajelu meni ihan hyvin.

Muutaman paivan aikana tutustuimme La Serenan kaupunkiin seka Valle de Elquin laaksoon. Etenkin jalkimmainen osottautui varsin miellyttavaksi alueeksi. Vaikka rannikolla oli koleata ja pilvista, tassa pisco viljelmista tunnetussa laaksossa oli hellelukemat. Laaksoa ymparoivilla kukkuloilla on myos maailman parhaita observatorioita. Tahtien katselua helpottaa pilveton taivas lahes joka yo vuoden ympari. Me osallistuimme yhteen yleisotapahtumaan, jossa kuuntelimme settia tahdista ja myohemmin tiirailimme kaukoputkella taivaalle. Tahtisumu ja kuun kraaterit olivat siisteja, mutta legendaariset Saturnuksen renkaat jaivat parhaiten mieleen. Viimeisena iltana oli myos mukava reflektoida porukoiden kanssa Chilen kokemuksia. Istuimme mokin verannalla, maistelimme juustoja ja viinia, jonka olimme hommanneet samana paivana matkan varrella olleelta viinitilalta.

Kuva 3: Los Vilosin rannikkokyla auringon nousun aikoihin
Kuva 4: Valle de Elquin patoallas
Kuva 5-6: Pisco viljelmiä
Kuva 7: majapaikka
Kuva 8: joku taivaankappale, mikahan se nyt oli






Palatessamme takaisin Valparaisoon poikkesimme paatielta ja ajelimme mutkikkaita vuoriteita. Maisemista tuli mieleeni ensimmaikseki Arizona: rutikuivaa, hiekkaa ja kivea, kaktuksia, saalimaton aurinko.

Senioreiden retki paattyi. Mulle jai Suomesta tilaamani talvitakki, heille toivottavasti kivoja muistoja. Kiitos viela kerran visiitista, oli nastaa!

Istuskelen yhdella mielipaikoistani Valparaisossa: kivenlohkareilla aivan meren rannassa lahella yliopistoani.

Vasemmalla siintaa Valparaison sataman nosturit ja konttipinot, cerrot varikkaine taplineen. Lahempana nakyy merileijonia, joita uiskentelee vedessa seka lohoaa sortuneen laiturin betonisilla perustuksilla. Muutaman metrin paassa aallot sortuvat kivikkoon ja tama toistuva tyrskyjen aani on ainut, joka tahan paikkaan kantautuu. Oikealle jatkuu Valparaison lahti Viña del Marin korkeine rakennuksineen. Lahdella on ankkurissa rahtilaivoja odottamassa lahtoa kukatietaaminne. Edessa avautuu Tyyni valtameri, joka haviaa kaukana horisontissa. Aurinko paistaa lampimasti, syon torilta ostamiani hedelmia ja lueskelen Pablo Nerudan elamantarinaa.

Mietin viimeaikaisia runsaslukuisia tapahtumia. Olen todella nauttinut ajastani taalla ja harmittaa, etta lukukausi lahenee loppuaan. Tosin juuri talla hetkella yliopistolla on hiljaista. Opiskelijat ovat olleet lakossa lahes kaksi viikkoa eika luentoja olla pidetty.

Muutaman metrin paasta ohi lentava mahtipontinen pelikaani keskeyttaa ajatukseni. Seuraavaksi mieleeni juolahtaa blogi. En ole ehtinyt paivittaa sinne mitaan pitkaan aikaan, vaikka reppu on tayttynyt tarinoilla ja muistikortti kuvilla. Paatan viela tanaan kirjoittaa lyhyen postauksen ja kertoa, etten ole unohtanut perhettani enka ystaviani. Pitaisi varmasti myos luvata pikaisesti lisapaivityksia. Kylla, lupaan paivityksia, kunhan vain saan rikkoutuneen lapparini huollosta.