Valpon val(l)otus

Valparaisolle oli haikea heittää hyvästit. Tällaisia maisemia jään kaipaamaan.

Talvella sateen jälkeisenä päivänä näkyi Andien lumihuiput

Cerca del Puerto / Plaza Sotomayor








Cerro Alegre eli kotikulmani







































































Ascensor Polanco, Congreso, rantatie, Cerro Barón ja USM yliopisto

Iltakuva Playa Anchalta

Loppuun vielä fiilistelybiisi Valparaíso de mi amor, joka kiteyttää Valparaison syvimmän olemuksen ;)

Yksi kansainvälisesti kuuluisimmista chileläisistä kautta aikain on runoilija Pablo Neruda (1904-1973). Tämä Temucon alueella kasvanut värikäs persoona matkusti reilu parikymppisenä Aasiaan, missä hän edusti Chileä konsulaatin toimissa.

Myöhemmin hän vaikutti Euroopassa, etenkin Espanjassa ja Ranskassa. Hän seurasi paikan päällä, kuinka Espanjan fasistinen liike sai tuulta purjeisiin. Nuo kokemukset muokkasivat hänen poliittista suuntautumistaan ja myöhemmin hän toimikin aktiivisena kommunistisen puolueen kannattajana. Kotimaastaan hän joutui kertaalleen (väliaikaisesti) maanpakoon juurikin poliittisten näkemystensä vuoksi.

Vuosien varrella Neruda kierteli paljon kansan parissa. Etenkin Pohjois-Chilen kaivostyöläisten surkeat työolot vaikuttivat häneen syvästi ja köyhän väestön hukutettu ääni pääsi esiin hänen runojensa kautta. Hänen suosio kasvoi - ei vaan Chilessä vaan myös kansainvälisesti.

Neruda oli aikansa rock-stara. Naisia, viinaa, useita asuntoja ja hillitön suosio. Häntä pyydettiin lausumaan runojansa joka paikkaan. Kokonaisen tehtaan henkilöstö saattoi olla kokoontuneena suureen saliin, ottaa lakit päästään, kuunnella jokaista sanaa hiiren hiljaa ja lopuksi puhjeta riehakkaisiin suosionosoituksiin. Vaikea kuvitella yhdenkään suomalaisen runoilijan pystyvän vastaavaan.

Neruda oli ehdolla useamman kerran Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Vuonna 1963 hän oli taas vahva ehdokas. Lehdistö piiritti häntä, mutta ymmärrettävästi hänellä ei ollut mitään kommentoitavaa. Niinpä hän lukittautui merenranta-asunnolleen Isla Negraan siihen asti kunnes voittaja julkistettaisiin. Hän varasi vaimonsa kanssa taloon isot varastot elintarvikkeita sekä punaviiniä ja ripusti vanhan portin pieleen suuren lukon. Tilanne raukesi, kun voitto meni toisaalle. Valinta kohdistui häneen vasta kahdeksan vuotta myöhemmin.

Neruda tunnettiin Chilen sosialistisen presidentin Salvador Allenden hyvänä ystävänä ja poliittisena tukijana. Allende sai surmansa sotilasvallankaappauksen yhteydessä 1973. Sattumaa tai ei, Neruda kuoli vain 12 päivää myöhemmin.

Isla Negra

Nykypäivänä Nerudan elämään voi tutustua paitsi lukemalla hänen tuotantoaan myös vierailemalla hänen asunnoillaan, jotka ovat museoitu. Valparaisossa on La Sebastina: viisikerroksinen rakennus upeilla näköaloilla merenlahdelle. Santiagon La Chascona löytyy Bellavistan kaupunginosasta. Valparaisosta puolitoista tuntia etelään löytyy vielä Isla Negra, jossa on vaikuttava kokoelma Nerudan matkoiltaan keräämiä esineitä ja jonka ikkunoista voi ihastella Tyynenmeren kuohuja.


Naapurimaiden aateveljet

Toinen saman aatteen eteläamerikkalainen edustaja on vielä Pabloakin kuuluisampi. Argentiinalainen Ernesto Che Guevara taisteli samojen päämäärien puolesta, mutta tarttui kynän sijasta aseeseen. Piinkovana sissipäällikkönä tunnettu Che luki iltaisin sotilailleen Nerudan runoja.

Nämä aateveljet tapasivat kerran Kuubassa, jonne Pablo oli kutsuttu, mutta mistään elinikäisistä kaveruksista ei voida kuitenkaan puhua. Chelle hallinnollinen työ Kuubassa ei sopinut ja niinpä hän jatkoi onnistuneen vallankaappauksen jälkeen taas sissinä. Matka päättyi bolivialaisen vuoren rinteelle, minne hänet tapettiin. Hänen hallustaan löydettiin kaksi kirjaa: aritmetiikan oppikirja sekä Pablo Nerudan runokirja Suuri lauluni (Canto General).

Chilessä vietettiin itsenäisyyspäivää syyskuun 18. päivä (fiesta patria), mistä jengi oli puhunut jo pitkin kulunutta vuotta. Toisena vaihtoehtona oli matkailu Boliviassa, mutta halusin kokea tämän hehkutetun tapahtuman kun siihen oli mahdollisuus.

Jo useampi viikko aiemmin Chilen lippuja alkoi ilmestyä pikku hiljaa joka paikkaan. Taksien konepelleillä, microjen ikkunoissa, kaupoissa, ravintoloissa, asuintaloissa ja jopa yliopiston käytävillä vilisi valko-sini-punaisia lippuja. Mieleeni tuli jenkkimäinen krääsämässäily, väritkin olivat samat. Chilessä on kuulemma laki, jonka mukaan talon omistajaa voidaan sakottaa, jos ei ulkopuolelle ole ripustettu lippua tuona päivänä.

Surffikylä

Vuokrasimme kavereiden kanssa viideksi päiväksi mökin Pichilemun rantakaupungista tai oikeastaan kylästä, muutaman tunnin ajomatkan päästä Santiagosta lounaaseen. Mukaan päätyi lisäkseni kuvassa olevat Pia, Negra, Cata, Ro, Nati ja Teo. Tällaista "kaks ja puoli naista per mies" -sukupuolijakaumaa harvemmin Skinnarilasta löytää!

Foto de Rocio O.

Pichilemu on tunnettu surffirannoistaan, vaikkakin ranta oli muokkautunut radikaalisti edellisvuoden maanjäristyksen ja tsunamin myötä. Yksi päivä menimme Matteon kanssa kokeilemaan, kuinka surffaus sujuu. Matteo oli ensi kertaa surffaamassa ja tutustui alkeisiin opettajan johdolla. Itse "vanhana konkarina" katsoin, missä suunnassa oli suurimmat aallot ja lähdin merta päin. Nöyryys palasi kuitenkin välittömästi. Kyseisellä rannalla kunnon aallot olivat aika kaukana ja navigointi useasta suunnasta tulevien aaltojen välissä osoittautui vaikeaksi ja raskaaksi. Lisämausteen toi hyytävän kylmä vesi. Kun olin vihdoin saanut muutaman aallon, oli pakko palata rantaan. Vaihtaessani kuteita tärisin kylmyydestä ja lopulta huomasin, että kahdeksasta varpaasta oli hävinnyt tunto. Tuolloin päätin, että jatkan surffausta lämpimämmissä olosuhteissa hamassa tulevaisuudessa.

Kysyin chileläisiltä kavereiltani, että olivatko he käyneet aiemmin itsenäisyyspäivän aikaan Pichilemussa. Mulle kuitenkin kerrottiin, että joka vuosi santiagolaiset nuoret alkavat jossain vaiheessa puhumaan jostain tietystä paikasta, johon "kaikki ovat menosssa". Kun sana leviää, suuri joukko suuntaa samaan kohteeseen. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka tämä valintaprosessi alkaa.

Chile vs Suomi

Pichilemun keskustasta oli täynnä meininkiä ja melskettä. Ruoka- ja käsityökojuja, keskellä katua hengaavaa jengiä, musiikkia sekä kaikkein pyhin: fonda. Se oli tilapaisrakennelma tai -katos, jonka alta löytyi baari, livebändi sekä hillittömästi jengiä tanssimassa chileläisten rytmien tahtiin. Itsenäisyyspäivän erikoisuus oli cueca -tanssi, jota olin opetellut yliopistolla monta kuukautta aiemmin. Välillä kajahti kansallishymni ja vaikka se aika sotilaallinen olikin, kaikki lauloivat sitä suurella ylpeydellä.

Katseltuani chileläisten itsenäisyyspäivän juhlintaa, mieleeni tuli oma itsenäisyyspäivämme. Se ajoittuu vuoden pimeimpään aikaan - on synkkää ja melko kylmä. Pidetään virallisia paraateja ja illalla koko maa katsoo telkkarista kuinka 2000 hyvin pukeutunutta kansalaista juhlii setaveteraanin johdolla. On hauska miettiä, kuinka erilainen tuo päivä olisi, jos Suomi olisikin itsenäistynyt kesällä.

Kameraongelma

Tässä vaiheessa kuvauskalustoni oli mennyt epäkuntoon. Itse kamerassa ei ollut vikaa, mutta ainoan objektiivini manuaalisesti liikuteltava zoomi jumittui yhteen asentoon ja pystyin ottamaan kuvia vain suurella zoomilla. Niinpä tästä retkestä on vain muutama lähikuva, jotka otin pitkän huoneen toisesta päästä.