Valpon val(l)otus

Tulipa tehtyä lyhyt reissu Argentiinan puolelle Mendozaan. Blogikirjoittelu tulee vähän jäljessä, sillä tämä tapahtui jo pari kuukautta sitten!

Mendozaan pääsee kätevästi bussilla, matka kestää noin seitesemän tuntia riippuen tullitarkastusten hitaudesta. Tie ylittää Andit ja näin talvisaikaan reitti on monesti suljettuna, koska lunta tuppaa tulemaan. Korkeuserot ovat huomattavat ja maisemat tavallista mielenkiintoisempia. Kuva menomatkalta, jolloin oli semisti sumuista.










Tammikuussa tapasin Ushuaiassa (Tulimaassa) Alejandron ja Angien, jotka asuvat Mendozassa. Pääsin Alejandron ja hänen perheensä taloon kolmeksi yöksi. Huoneessa, jossa nukuin, oli jopa kaasulla toimiva lämmitin. Aivan luksusta Valpon jälkeen!

Alejandro kävi töissä ja visiittini ajoittui viikolle, joten mun täytyi keksiä itselleni jotain ohjelmaa päivien ajaksi. Tokana päivänä otin keskustasta bussin Maipun viinialueelle, josta vuokrasin polkupyörän koko päiväksi. Viiden euron vuokrahinta oli varsin kohtuullinen ja muita turisteja oli näin matalan sesongin aikaan vähän. Päivän aikana kävin neljällä eri viinitilalla, jotka olivat sopivasti eriluonteisia ja kokoisia. Osassa oli ilmaisia maistiaisia, osassa niistä piti erikseen maksaa.

Tällaisissa loppusyksyn/alkutalven maisemissa kelpasi pyöräillä. Taival venyikin pysähdyksineen 8 tunnin mittaiseksi - kuin täysi työpäivä ;)

 
Ensin tuli maistettua nuorempia viinejä Syrah ja Cabernet Sauvignon rypäleistä ja sen jälkeen vähän vanhempia: Malbec 2004 ja Tempranillo 2002. Aikaisemmin en ollut tajunnut eroa, mutta se oli valtava. Tynnyrissä säilytettyjen viinien (reserva) maku oli paljon täyteläisempi ja jälkimaku huomattava. Nuoremmilla viineillä jälkimakua ei juuri esiintynyt, vähän kuin marjamehua.

Uutena asiana opin myös sen, mitä tarkoittaa kyynel (lagrima) viineistä puhuttaessa. Pyöräytä viiniä lasin pohjalla, siten että se hieman nousee reunoja pitkin. Odota. Odota vielä toinenkin hetki. Jos viini valuu hitaasti reunoja pitkin muodostaen useita "kyyneleitä", on se todennäköisesti vanhempaa ja täyteläistä (cuerpo intenso). Nuoremmillakin viineillä tätä esiintyy, joten tuo hitaus on kovin suhteellista ja tällä tavoin arviointi vaatinee hieman harjoittelua.

Vielä huomiona, että maistiaislaseja ei tarvitse ryystää viimeistä pisaraa myöten. Aistien tulisi pysyä valppaana.. Alla kuvat testilaseista sekä kyyneleistä.


Seuraavana päivänä hengailin Mendozan keskustassa, mutta tuli otettua vähemmän kuvia. Tässä keskusaukion vesihärpäke.










Viimeisenä iltana kävimme Alejandron siskon luona kylässä. Viimeistään silloin huomasin, kuinka montaa chileläistä sanaa olin käyttänyt näiden parin päivän aikana ja ne huvittivat muita. Vaikka välimatka ei ole suuri, Andien eri puolilla puhutaan melko erilaisella aksentilla ja erilaisilla sanonnoilla. Näiden kielierojen pohtimisen lomassa maistelimme juustoja ja viiniä. Todella mukava ilta. Kuvassa minä, Alejandro ja Angie.


Loppuun vielä yksi erikoisempi kuva. Olen opetellut yhtä uutta valokuvaukseen sisältyvää juttua, nimittäin HDR (High Dynamic Range) kuvien ottamista ja työstämistä. Sitä varten kuvattavasta kohteesta pitää ottaa (vähintään) kolme kuvaa liikuttamatta kameraa: normaali, alivaloittunut ja ylivaloittunut. Tämä on helpointa valotushaarukoinnilla, joka löytyy ominaisuutena kehittyneemmistä kameroista.

Laita kamerasi Av-modelle ja säädä aukko sopivaksi, kytke valotushaarukointi (esim. +- 2 EV) sekä sarjakuvaus. Ota tukeva asento (tai käytä jalustaa) ja ota kaikki kolme kuvaa sarjana. Yhdistä kuvat tietokoneella esim. Photomatix Pro -ohjelmalla.

Tähän asti tämä on helppoa. Sitten tällä ohjelmalla pitää säätää vähän sitä sun tätä (tonemapping), mitä en vielä hallitse niin hyvin. Perusideana tässä menetelmässä on kuitenkin se, että korkean kontrastin kohteista saadaan suurempi sävyjen skaala yhteen kuvaan. Loppusäädöillä voidaan vaikuttaa siihen, kuinka realistisen näköinen lopullinen kuva on. Lopputulos on monesti ihan kiva, mutta vaarana on överiksi säätäminen ja olen nähnyt aika hirveän näköisiäkin tekeleitä. Joka tapauksessa ihan mukava kokeilla jotain uutta. Tässä yksi esimerkki alkuperäisine kuvineen, seuraavassa postauksessa muutama hdr-kuva lisää.

Niin kuin olen jo aiemmin maininnut, opiskelijat ovat olleet täällä lakossa kesäkuun alusta lähtien. Ajattelin nyt kertoa tilanteesta hieman enemmän.

Taustaa
Sotilasjuntan viimeisenä päivänä maaliskuussa 1990 Pinochet muutti koulutuksen lainsäädäntöä (LOCE), joka mahdollisti oppilaitosten toimimisen yritysten tapaan eli tekemään voittoa. 

Pinochetin jälkeen valtaan astui vasemmisto, joka ei kuitenkaan saanut aikaan muutosta. Vuonna 2006 tilanne kärjistyi lukiolaisten johtamaan kahden kuukauden lakkoon. Mielenkiintoista oli se, että vain 14-15 vuotiaat lukiolaiset toimivat nokkamiehinä keskusteluissa hallituksen kanssa ja organisoivat ympäri maata pidettyjä marsseja, joihin osallistui parhaimmillaan jopa 790 000 chileläistä. Tätä liikettä kutsuttiin pingviinien vallankumoukseksi, mutta sen tulokset jäivät lopulta laihoiksi.

LOCEa uudistettiin seuraavina vuosina pariinkiin otteeseen, mutta järjestelmän peruspilarit ovat edelleen samat: koulutuksella tehdään suuria voittoja, laatu on mitä on ja opiskelijat eivät ole samanarvoisessa asemassa. Vasemmiston 20-vuotinen kausi loppui viime vuonna, kun presidentiksi valittiin oikeistolainen liikemies Sebastian Piñera. Erään tulkinnan mukaan valinta oli ennemminkin protesti huonosti hommansa hoitanutta vasemmistoa kohtaan, ei niinkään rakkaudenosoitus oikeistopolitiikalle.

Tämän vuoden alussa presidentti ilmoitti leikkaavansa koulutusmäärärahoja ja tämä toi pöydälle vanhan kiistanaiheen. Vaikka meneillään oleva protestointi kohdistuukin nykyistä maan johtoa kohtaan, ei se ole ainoa syypää nykytilanteeseen – vaikkakin ainoa, joka voi tilanteeseen vaikuttaa. Presidentti Piñera on hyvin tiukassa tilanteessa hänen kannatuksensa ollessa ennätysmatala (alle 30%).

Chilen peruskoulut ja lukiot ovat jaettu kolmeen erilaiseen tyyppiin: yksityiset, julkiset ja tuetut (subventoitu). Yksityisissä opetus maksetaan kokonaan itse, julkiset ovat ilmaisia ja tuetuissa osan joutuu maksamaan itse. Parhaat tulokset ja parhaimmat mahdollisuudet yliopistoon etenemiselle saa yksityisistä kouluista. Julkisten koulujen ongelmana on heikkolaatuinen opetus ja suuret luokkakoot (40-45 oppilasta, yksityisissä 20-25). Opettajat eivät ole aina päteviä eikä vain hieman maan minimipalkkaa korkeampi palkka ole houkutteleva. Erilaisia kouluja on siis monia ja ne ovat omiaan korostamaan sosiaalisia luokkia. Yksityiskoulussa oleva nuori ei välttämättä kohtaa missään vaiheessa elämäänsä heikompiosaisia maanveljiään.

Yliopistoista lähes kaikki ovat yksityisiä, mutta muutamia julkisia sekä perinteisiä isoja yliopistoja (kuten Santa Maria) tukee ”rehtoreiden neuvosto” (CRUCH). Se allokoi valtion koulutusbujettia stipendeinä opiskelijoille ja rahoituksena yliopistoille. Tämän ulkopuolella olevissa pienissä yksityisissä yliopistoissa on yleensä suuremmat lukukausimaksut, mutta hieman yllättäen opetuksen ja opiskelijoiden taso on monesti huonompi. Yliopistossani Santa Mariassa lukuvuosimaksu on noin 6000 euroa riippuen koulutusohjelmasta. Se on valtava summa täkäläisillä palkoilla.

Sosiaaliset luokat elävät vahvana nykypäivän Chilessä. Alhaalta on vaikea ponnistaa ja saada kunnollista koulutusta. Suomi, jossa käytännössä kuka tahansa, jolla on motivaatiota ja lahjoja, voi opiskella yliopistossa ilman taloudellista estettä. Täältä käsin tarkasteltuna systeemi kuulostaa sosialismilta. Mutta sitä ei kannata ääneen sanoa, sehän on se amerikkalaisten vihollinen, johon voi viitata aina, kun joku asia ei miellytä.

Jenkeissä yliopistosta saa maksaa vielä suurempia summia, mutta en ole kuullut, että siellä protestoitaisiin ainakaan merkittävästi. Järjestelmä on ilmeisesti hyväksytty maan toimintatapana. Täällä, jonne yritetään juurtaa ylikallista koulutusta, ihmiset sanovat vastaan ja lähtevät kaduille. Ehkä se ei sovi täkäläiselle kansalliselle identiteetille.

Lakon tavoitteet
Toukokuussa olleen yhden päivän mielenilmauksen lisäksi kesäkuun ensimmäisenä päivänä Valparaison neljä suurinta yliopistoa (20 000 opiskelijaa) aloitti lakon määrittelemättömäksi ajaksi. Santa Mariassa lakon jatkumisesta äänestetään kahden päivän välein. Aluksi ajateltiin, että ”ei se paria viikkoa kauempaa kestä”, sen jälkeen kului kuukausi, sitten toinen ja nyt lakko on kestänyt lähes kolme kuukautta eikä loppua näy.

Joillekin yliopistoille ja lukioille lakko (paro) ei ole tarpeeksi, vaan he ovat vallanneet koulurakennukset (toma). Niissä osa opiskelijoista kirjaimellisesti asuu koulujen tiloissa eikä sisään päästetä ketään muita kun opiskelijoita.

Päällimmäisenä opiskelijoiden vaatimuksina ovat valtion rahoitusosuuden lisääminen koulutukselle, yliopistojen voiton tekemisen kieltäminen, yksityistämisen vähentäminen, opetuksen laadun parantaminen, täysimääräiset stipendit ala- ja keskiluokan nuorille, opiskelijoille ja tiedekunnille mahdollisuus osallistua yliopistojen päätöksentekoon (nykyinen laki kieltää sen) sekä ympärivuotinen bussikortti opiskelijoille. Iskulauseista tuttu educación gratuita huutelee maksuttoman koulutuksen perään, mutta en tiedä otetaanko sitä neuvoitteluissa tosissaan. Joka tapauksessa lukukausimaksut ovat liian suuret ja sen vuoksi taistelu on jatkunut näinkin pitkään. 

Santa Marian C-rakennuksessa on muistutus aiemmista protesteista. Muun muassa vuonna 2006 opiskelijat valtasivat yliopiston kolmeksi päiväksi, kun kävi ilmi, että rehtori oli antanut koulun laajennushankkeen oman firmansa projektiksi. Rehtori joutui lopulta eroamaan.
Keskusaukion lakana muistuttaa puolestaan koulun perustaja "Don Feden" tahdosta tarjota maksutonta koulutusta.


Federico Santa Marian testamentti kirjoitettuna koulun pääsisäänkäynnin eteen ja päällä USM lakossa -kyltti. Tiettyä symboliikkaa havaittavissa.
Valparaison katolinen yliopisto on vallattu.


 Protestista muistuttaa mm. seinäkirjoitukset, maalaukset kivetyksille ja tekstit bussien ja autojen ikkunoissa. (lucro = liikevoitto, calidad = laatu)


Yhdysvallat eivät ole täällä(kään) monen mieleen. Kerran näin marssilla jenkkilipun polttamisen provosointimielessä, mutta muuten tätä ei ole tuotu esiin kovin näkyvästi. Kuva meidän yliopistolta.


Osa opiskelijoista lomailee perheidensä luona eri kaupungeissa, osaa ei muuten vaan kiinnosta lakkoilu. Monet kuitenkin osallistuvat aktiivisesti ongelman käsittelyyn. Joka viikolle on oma agendansa, joka sisältää äänestyksiä, erilaisia aktiviteetteja/tempauksia, kokouksia jne.


Keinot on monet
Lakon aikana mielenilmauksia on tuotu esille mitä erikoisimmin keinoin. Seuraavassa koottuna muutamia merkittävimpiä tapauksia, kaikissa en ole ollut itse mukana.

Valparaisossa on yhä meneillään 1800 tuntia koulutuksen puolesta –juoksu, jossa vähintään kaksi henkilöä juoksee lippu kädessä kongressitalon ympäri yötä päivää. 1800 tuntia tarkoittaa reilua kahta kuukautta!


Peña eli live-musiikkia sisältävä illanvietto. Olen osallistunut kaksi kertaa: eräällä parkkialueella sekä Teatro Maurissa. Tunnetuin esiintyjä oli paikallisesta radiostakin tuttu Gepe. Artistit soittavat ilman palkkioita tukeakseen protestiliikettä.

Cacerolazo eli keittiövälineiden kilistely sai alkunsa sosialistipresidentti Salvador Allenden ollessa vallassa vuonna 1971, jolloin protestointiin teollisuustuotteiden puutetta vastaan.
Eräs ilta taloni viereiselle aukiolle kokoontui noin sata ihmistä musisoimaan erinäköisillä soittimilla ja kattiloilla. Menimme tietysti kämppisten kanssa mukaan. Jengi valui lopulta alas Anibal Pintolle, joka oli aika lailla täynnä. Katu oli katkaistu, ihmiset paukuttivat kattiloita, paistinpannuja tai mitä ikinä olivat mukanaan tuoneet samalla tanssien. Hauskaa riitti siihen asti, kunnes poliisit tulivat hajottamaan touhun vesitykillä ja kyynelkaasulla. Porukka nousi Almirante Montt ja Cumming katuja ylöspäin, mutta jäi yhä protestoimaan kaduille. Osa tietysti provosoi poliisia nuotioin ja lentävin kivin, mutta suurin osa vain rauhanomaisesti kilisteli ja kolisteli. Jonkin ajan kuluttua mellakkapoliisit kuitenkin hyökkäsivät yllättäen samanaikaisesti sekä ylhäältä että alhaalta ja ottivat kiinni niin monta kuin pystyivät. Itse pääsin pakoon juoksemalla, Felipe pakeni jonkun yksityiseen asuntoon, mutta Martin ja hänen tyttöystävänsä jäivät mottiin. Poliisi löi Martinia pampulla käsivarteen ja vei heidät sekä 60 muuta nuorta yöksi poliisiasemalle. Aamulla pikaoikeudenkäynnissä ketään vastaan ei ollut mitään todisteita ja kaikki vapautettiin. Puolelta päivin kotiin palannut kämppis näytti vähän reppanalta: jääkylmässä sellissä ei oltu nukuttu lainkaan ja kädessä oli reilunkokoinen mustelma. Hieman pelästyin tuona yönä poliisien brutaalia toimintaa ja olenkin ollut varovaisempi sen jälkeen. Enpä myöskään arvannut ennen Chileen lähtöä, että juoksisin yöllä Valparaison katuja mellakkapoliiseja karkuun paistinpannu kädessä!




Marsseja on ollut vähän väliä. Isoimmassa, johon olen osallistunut Valparaisossa, oli 30 – 35 000 ihmistä. Mukana ei ollut ainoastaan yliopisto-opiskelijoita ja lukiolaisia vaan myös opettajia, vanhempia, isovanhempia ja lapsia. 

"You may say that I'm a dreamer, but I'm not the only one!"
"Minun tulevaisuuttani varten, tukea opiskelijoille"
Professorit antamassa haastatteluja marssin kärjessä










Marssien lisäksi on ollut ainakin kerran rauhallisempi musiikkipitoinen tapahtuma kadulla. Seuraavassa kuvia molemmista hieman sekaisin.


Erilaisia kulkupelejä: poliisiauto, kaivoskuorma-auto ja merirosvolaiva
















Marsseilla näkee erilaisia vartalo-/naamamaalauksia ja asusteita, monen sortin taiteilijoita, instrumentteja jne.














 Arkkitehtiopiskelijoilta luonnistuu kylttien väsääminen: Pablo ja hänen tyttöystävä, Negra ja Pazi



Vastaan tulee myös randomisti kavereita, kuten normaalisti tapahtuisi yliopistolla. Lappeessa vaihdossa ollut Nancy, torveen töräyttävä Felipe, Susanna ja Vladi.











Marssit vaikuttavat matkan varrella olevien asuntojen ja liikkeiden elämään. Monilla parvekkeilla hurrataan. Tyypillistä on myös paperisilpun heittäminen, mikä luonnollisesti jättää roskaa kaduille.Luutamies odottaa kadunkulmassa pian avautuvaa työmaata.


Viimeisillä marsseilla on ollut mukana valtavan kokoinen Chilen lippu, jota käytettiin aiemmin futiskatsomossa Copa American otteluissa. 
Pedo Montt -pääkadulla riittää jengiä. 
Eturivin paikka ei ole aina paras paikka.











Marssien lisäksi opiskelijoita näkee usein katujen kulmissa ja aukioilla laulamassa ja soittamassa ja joskus myös liikennevaloissa.

Santiagossa La Monedan (presidentinpalatsi) edessä on nähty ainakin supersankareita, suutelumielenosoitus besaton (yhdistelmä sanoista reggaeton ja besar eli täkäläinen musiikkityyli ja verbi pussata) sekä zombeiksi pukeutuneiden Thriller-tanssi.

Argentiinan rajalla sikäläiset olivat sulkeneet elokuun alussa Chilen rajanylityspaikat tukeakseen chileläisiä opiskelijoita.

Haittavaikutukset
Lakon haittavaikutuksista suurin on tietysti opintojen lykkääntyminen. Muutamalta kaverilta puuttuu vain muutaman viikon opinnot keskeytyneeltä lukukaudelta ja näin valmistuminen viivästyy. Töihinkään he eivät voi oikein mennä, sillä opiskelut saattavat jatkua milloin vaan. 

Toisena negatiivisena ilmiönä täytyy mainita poliisien toiminta marssien jälkeen. Poliisi käyttää kyynelkaasua säästelemättä ja opiskelijat meinaa tukehtua. Marssille onkin hyvä ottaa mukaan jokin vaate hengityselimien suojaksi sekä sitruunaa, joka auttaa kurkun kirvelyyn. Silmien kirvelyä tämä ei kuitenkaan poista ja siksi onkin parasta ottaa jalat alle, jos/kun kaasun haistaa ilmassa.



Poliisiauton ääni kuuluu vähän matkan päästä ja kaikki juoksee pakoon.









Kolmas negatiivinen ilmiö on sidoksissa edelliseen kohtaan. Pieni ryhmä haluaa aina saada aikaseksi sekasortoa marssien jälkimainingeissa. Tätä ei kuitenkaan suuri osa hyväksy ja olen nähnyt, kuinka liikennevalotolpan kaataneet kolme jannua saivat satikutia muilta chileläisiltä. Kuvien tapauksessa Adeccon toimisto pistettiin aivan paskaksi: ikkunat rikottiin, irtaimisto poltettiin kadulla ja jotain tarttui kotiin vietäväksikin. Joku oli käynyt myös savustamassa parkissa ollutta autoa. Tämä on jo aika kaukana marssin alkuperäisestä tarkoituksesta. Todennäköisesti tekijät eivät edes olleet opiskelijoita, vaan käyttivät hyväksi massatapahtuman luomaa mahdollisuutta. Ei pysty hiffaan.










Luin että, Briteissä riehuneiden vakavien mellakoiden aikana paikallinen poliisi harkitsi vakavasti vesitykkien käyttöä, mitä ei oltu ikinä tehty koko sadesaarella. Hieman nauratti moinen kommentti, täällä ne on arkipäivää.
Mihin tämä tilanne päättyy ja milloin? Sitä ei tiedä kukaan. Seuraavalle lukukaudelle tulleilla vaihtareilla ei välttämättä ole kursseja lainkaan.

Chileä kuvaillaan kehittyneeksi Latinalaisen Amerikan maaksi. Sillä on maailman suurimmat kuparivarat ja tulojakin kohtuullisesti, mutta rahaa ei ole kuitenkaan kanavoitu koulutukseen. Toisaalta tällä hetkellä suurin osa kaivosyrityksistä on ulkomaalaisten hallinnoimia ja näiden yritysten verotus on löyhää. Surullisen tuttu tarina monesta kehitysmaasta, ääriesimerkkinä Kongon demokraattinen tasavalta. Ei siis ihme, että kuparibisneksen tulot ovat olleet esillä opiskelijoiden banderolleissa.

Opiskelijoilla ei ole kiistassa juurikaan hävittävää ja he haluavat rakenteellisen muutoksen chileläiseen koulutukseen, tähänastiset pienet myönnytykset eivät heille riitä. Miten hallitus aikoo ratkaista ongelman, on äärimmäisen mielenkiintoista seurata. Syökö Chilen kansa Piñeran syöttämiä kapitalismin kitkeriä hedelmiä jatkossakin? Suomen lehdistössä asiaa on käsitelty perusnegatiivisesta näkökulmasta mainiten ainoastaan marssien jälkeiset levottomuudet. Ehkä asiaa voisi valoittaa vähän laajemminkin.

Lopuksi vielä yksi iloisempi linkki, ettei kellekään jää huono mieli. Päivitystä luvassa, jos/kun jotain merkittävää tapahtuu. Pysykää kuulolla ja jos tuli jotain (h)ajatuksia niin saa kommentoida.