Työnhakuprosessi
Yhtenä
tavoitteenani tälle vuodelle oli löytää töitä vaihtolukukauden jälkeen.
Hakuprosessin olisi voinut aloittaa jo aiemmin kuin toukokuussa, mutta
toisaalta kielitaito ei ollut vielä siinä vaiheessa kehittynyt tarpeeksi esimerkiksi
haastattelua varten.
Etsin töitä eri
metodeilla: opiskelijajärjestö AIESECin kautta, kavereiden vanhempien
suhteilla, lähetin hakemuksia Chilessä operoiviin suomalaisiin firmoihin sekä
vastasin internetistä löytyvien chileläisten rekrysivujen ilmoituksiin.
Prosessi oli pitkä,
mielenkiintoinen ja juonenkäänteillä maustettu, mutta välillä myös hermoja raastava.
Jo alkumetreillä mulle selvisi opiskelijoiden rooli chileläisillä
työmarkkinoilla. Tutkintoon liittyvä pakollinen harjoittelu (practica) on suhteellisen helppo löytää,
mutta lain mukaan firmojen ei tarvitse maksaa harjoittelijalle juuri mitään. Normaaliin
työhön pääsee vasta valmistumisen jälkeen.
Aluksi sainkin
tajouksia ko harjoitteluista, jotka jouduin hylkäämään olemattoman palkan
vuoksi. En siis odottanutkaan täällä rikastuvani, mutta peruskulut chilessä
elämiseen hakemani työn pitäisi kattaa. AIESEC välittää
erilaisia harjoitteluja yrityksissä. Palkka riippuu harjoittelun statuksesta: management työstä maksetaan
kohtuullisesti, development työstä
maksetaan joku todella pieni korvaus tai ei mitään. Chilessä tarjolla olleet
AIESECin harjoittelut olivat lähes kaikki jälkimmäiseksi mainittuja, mikä
myötäilee paikallisia työmarkkinoita. Katselin järjestön globaalista
tietokannasta tarjouksia myös muista lattarimaista, mutta aina kun oli joku
sopiva paikka, jokin vaatimus ei täyttynyt (esim. natiivi portugali tai
mahdollisuus vuoden pestiin).
Olin pitkähkön
yrityksen jälkeen päässyt haastatteluun maailman suurimman rengasfirman
Santiagon tehtaalle. Työ olisi vastannut hyvin pitkälti opintojani ja tästä
olisi maksettukin hieman enemmän. Paikan päällä kuitenkin sain kuulla, että en
voi saada kyseistä pestiä, koska en opiskele tutkintoa
Chilessä. Kuulemma lakisäädösten viidakko on lävitsepääsemätön tässä
tapauksessa. Palasin takaisin lähtöruutuun ja se turhautti. Joku olisi voinut
myös mainita dilemman aiemmin.
Seuraavaksi aloin
etsimään töitä eri tittelillä kuin practica esim. trainee. Ne on paremmin palkattuja hommia, jotka on usein
määrä-aikaisia, mutta optiolla jatkaa pitempäänkin. Taas sain muutamia
tarjouksia ja kävin haastatteluissa. Ongelmaksi muodostui kuitenkin aina
käytettävissä oleva aika. Olin hakemassa duunia 4-5 kuukaudeksi, lähes aina
olisi pitänyt sitoutua vuodeksi.
Sattumuksia
Rengasfirman
haastattelussa teimme toisen hakijan kanssa samaan aikaan psykologiset testit.
Inttityyliset 250 kyllä/ei kysymystä espanjaksi vaati hieman keskittymistä.
Toisen hakijan kännykkä alkoi soimaan kesken testin. Hän ei kuitenkaan sulkenut
puhelinta, vaan valitteli kaverille, että nyt on vähän huono hetki. Oli pokassa
pitelemistä.
Olin palaamassa
eräältä marssilta huivi naaman edessä, sillä ilmassa oli jonkin verran
kyynelkaasua. Kuulin vieressä kävelevän nuoren naisen sanovan jotain
englanniksi. Se on harvinaista täällä ja niinpä aloin jutteleen hänelle. Kävi
ilmi, että hän oli palaamassa ruokatunnilta töihin mittausinstrumentteja
kaivosalalle toimittavaan firmaan. Vaihdoimme yhteystietoja ja parin päivän
päästä olin hänen pomonsa haastattelussa.
Olin Chilen
suurimman lentoyhtiön haastattelussa Santiagossa. Paikkoja tähän hankintatoimen
duuniin oli kolme ja pohdin etukäteen, että kuinkahan monta kandidaattia sinne
tulee. Hieman oli hämmentävä tilanne, kun yhteen huoneeseen pakkautui 24
hakijaa, joista osa lähempänä neljääkymppiä. Logiikkatesti sekä englanninkielen
testit menivät rutiinilla, mutta parhaiten jäi mieleen ”henkilökohtainen”
haastattelu, joka tapahtui siten, että huoneen edessä ollut rekrytoija
haastetteli kaikkia vuorotellen muiden kuullessa kaiken. Olin melkein
takarivissä ja oli jännä vastailla sieltä kaikkien niskojen yli. Ihan kuin
haastattelu kolmannella kielellä ei
olisi muutenkin tarpeeksi haastavaa.
Loppuhuipennus
Olin hakenut
töitä pitkän tovin ja ainainen epävarmuus tulevasta rassasi. Niinpä päätin
elokuun puolen välin tienoilla lopettaa etsinnän ja palata Suomeen. Mulla ei
ollut varaa hengailla enää Valpossa ilman mitään tuloja ja elämä ilman
rutiineja oli käynyt hieman puuduttavaksi. Ostin lentolipun Limasta Suomeen
lokakuulle ja suunnittelin hieman matkustavani sitä ennen.
Syyskuun
alkupuolella kävin pikaisesti Argentiinassa ja palasin Santiagoon. Juttelin
porukoiden kanssa skypessä käytännön asioista, jotka liittyivät paluuni.
Puhelun aikana sain työtarjouksen eräästä suomalaisesta firmasta Valposta ja
päätin ottaa sen vastaan. Töiden piti alkaa seuraavalla viikolla.
Ensimmäisenä "työpäivänä" juttelin mestan pomon sekä HR ihmisen kanssa. Pomo pahoitteli, ettei ollut muistanut kysyä mun viisumista, jota HR tyyppi oli heti tivannut. Niinpä en voinut aloittaa töitä vaan asiaa alettiin selvittämään. Viikon odottelun ja setvimisen jälkeen selvisi, etten voi aloittaa koko duunia viisumiproblematiikan vuoksi.
Mulla oli yhä voimassa oleva lentolippu Limasta, joten hyvästelin Valpon jo toista kertaa lyhyen ajan sisään. Oli aika aloittaa kotimatka.
PS. Blogikirjoitus jatkuu vielä, pahoittelut pitkästä tauosta kaikille innoikkaille lukijoille! :)