Chilessä vietettiin itsenäisyyspäivää syyskuun 18. päivä (fiesta patria), mistä jengi oli puhunut jo pitkin kulunutta vuotta. Toisena vaihtoehtona oli matkailu Boliviassa, mutta halusin kokea tämän hehkutetun tapahtuman kun siihen oli mahdollisuus.
Jo useampi viikko aiemmin Chilen lippuja alkoi ilmestyä pikku hiljaa joka paikkaan. Taksien konepelleillä, microjen ikkunoissa, kaupoissa, ravintoloissa, asuintaloissa ja jopa yliopiston käytävillä vilisi valko-sini-punaisia lippuja. Mieleeni tuli jenkkimäinen krääsämässäily, väritkin olivat samat. Chilessä on kuulemma laki, jonka mukaan talon omistajaa voidaan sakottaa, jos ei ulkopuolelle ole ripustettu lippua tuona päivänä.
Surffikylä
Vuokrasimme kavereiden kanssa viideksi päiväksi mökin Pichilemun rantakaupungista tai oikeastaan kylästä, muutaman tunnin ajomatkan päästä Santiagosta lounaaseen. Mukaan päätyi lisäkseni kuvassa olevat Pia, Negra, Cata, Ro, Nati ja Teo. Tällaista "kaks ja puoli naista per mies" -sukupuolijakaumaa harvemmin Skinnarilasta löytää!
 |
| Foto de Rocio O. |
Pichilemu on tunnettu surffirannoistaan, vaikkakin ranta oli muokkautunut radikaalisti edellisvuoden maanjäristyksen ja tsunamin myötä. Yksi päivä menimme Matteon kanssa kokeilemaan, kuinka surffaus sujuu. Matteo oli ensi kertaa surffaamassa ja tutustui alkeisiin opettajan johdolla. Itse "vanhana konkarina" katsoin, missä suunnassa oli suurimmat aallot ja lähdin merta päin. Nöyryys palasi kuitenkin välittömästi. Kyseisellä rannalla kunnon aallot olivat aika kaukana ja navigointi useasta suunnasta tulevien aaltojen välissä osoittautui vaikeaksi ja raskaaksi. Lisämausteen toi hyytävän kylmä vesi. Kun olin vihdoin saanut muutaman aallon, oli pakko palata rantaan. Vaihtaessani kuteita tärisin kylmyydestä ja lopulta huomasin, että kahdeksasta varpaasta oli hävinnyt tunto. Tuolloin päätin, että jatkan surffausta lämpimämmissä olosuhteissa hamassa tulevaisuudessa.
Kysyin chileläisiltä kavereiltani, että olivatko he käyneet aiemmin itsenäisyyspäivän aikaan Pichilemussa. Mulle kuitenkin kerrottiin, että joka vuosi santiagolaiset nuoret alkavat jossain vaiheessa puhumaan jostain tietystä paikasta, johon "kaikki ovat menosssa". Kun sana leviää, suuri joukko suuntaa samaan kohteeseen. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka tämä valintaprosessi alkaa.
Chile vs Suomi
Pichilemun keskustasta oli täynnä meininkiä ja melskettä. Ruoka- ja käsityökojuja, keskellä katua hengaavaa jengiä, musiikkia sekä kaikkein pyhin: fonda. Se oli tilapaisrakennelma tai -katos, jonka alta löytyi baari, livebändi sekä hillittömästi jengiä tanssimassa chileläisten rytmien tahtiin. Itsenäisyyspäivän erikoisuus oli cueca -tanssi, jota olin opetellut yliopistolla monta kuukautta aiemmin. Välillä kajahti kansallishymni ja vaikka se aika sotilaallinen olikin, kaikki lauloivat sitä suurella ylpeydellä.
Katseltuani chileläisten itsenäisyyspäivän juhlintaa, mieleeni tuli oma itsenäisyyspäivämme. Se ajoittuu vuoden pimeimpään aikaan - on synkkää ja melko kylmä. Pidetään virallisia paraateja ja illalla koko maa katsoo telkkarista kuinka 2000 hyvin pukeutunutta kansalaista juhlii setaveteraanin johdolla. On hauska miettiä, kuinka erilainen tuo päivä olisi, jos Suomi olisikin itsenäistynyt kesällä.
Kameraongelma
Tässä vaiheessa kuvauskalustoni oli mennyt epäkuntoon. Itse kamerassa ei ollut vikaa, mutta ainoan objektiivini manuaalisesti liikuteltava zoomi jumittui yhteen asentoon ja pystyin ottamaan kuvia vain suurella zoomilla. Niinpä tästä retkestä on vain muutama lähikuva, jotka otin pitkän huoneen toisesta päästä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti