Olin ajatellut ennen Chileen tuloa, että haluaisin käydä Andeilla lasketteleen. Talven aikana kun yritin vaihtoehtoja vertailla niin oli joko aika tyyristä touhua tai sit rinteet sen verran monen mutkan päässä, että omatoimisesti matkan järjestäminen tuntui hieman vaikealta. Kun yliopistoporukka kyseli lähtijöitä yhteiselle lasketteluretkelle, tiesin hetkeni koittaneen.
Suuntasimme Portillon laskettelukeskukseen täyteen ahdetulla pakettiautolla. Olin mennyt aiemmin aivan rinteiden vierestä bussilla Mendozaan, itse keskus sijaitsi hyvin lähellä Argentiinan rajaa.
En ollut ikinä aiemmin lasketellut ulkomailla, joten odotin suurempia rinteitä, mitä Hervannasta tai Myllymäestä löytyy. Ja olihan ne. Keskieurooppalaisille opiskelijoille, jotka olivat tottuneet Alppien pitkiin rinteisiin, nämä puolestaan tuntuivat hieman lyhyiltä. Pisin rinne oli 2,5 km ja kyllähän siinä tovi kesti alas tullessa. Mainittakoon, että rinteiden korkein kohta oli 3300 metriä meren pinnasta.
Ryhmään kuului monen tasoisia laskettelijoita, joista ehdottomasti taitavin oli kotoisin Coloradosta. Eräs brasilialainen tyttö puolestaan oli laskettelemassa ihan ensimmäistä kertaa ja lähti siis liikkeelle hieman rauhallisemmin. Luonnollisesti jakaannuimme pienempiin ryhmiin. Aamupäivästä rinteessä oli myös Itävallan maajoukkue, jonka uskomattoman vauhdikkaiden laskujen seuraaminen sai allekirjoittaneen puhaltelemaan.
Yksi hisseistä kulki Mendozaan vievän mutkittelevan tien päältä. Oli hassu fiilis, kun alaskatsoessa näkyy omat sukset sekä rekan kuomukatto.
Päärinteiden yläpäästä lähti erikoisia pikahissejä, jotka kuljettivat neljä ihmistä kerrallaan normaalia huomattavasti nopeammin hyvin jyrkkää rinnettä ylös. Tälläistä hyväksikäyttäen päädyimme päivän päätteeksi merkatulle - mutta ei ajetulle - rinteelle. Se oli varmasti vaikein rinne, mitä on ikinä tullut laskettua. Vaikka reidet oli kovilla, nautin suunnattomasti loivassa "luonnon half-pipessa" laskemisesta, adrenaliini virtasi suonissa. Alaspäästyä piti hiihtää takaisin hisseille pientä polkua pitki, jonka alussa varoitettiin putoavista kivistä ja lumivyöryistä. Hieman myöhemmin reitin varrella olikin massiiviset aiemmin tapahtuneen vyöryn jäljet.
Hymy herkässä päivän vaativimman laskun jälkeen.
Hiihtokeskuksen hotellin väki meni kylpemään ulkoaltaisiin, kun olimme lähdössä.
1 kommenttia:
Oi mul on ikävä termoja!!
Granny (Jr.)
Lähetä kommentti