Valpon val(l)otus

Viime viikolla yliopistolla oli fuksiviikot ja luentoja pidettiin vain aamupäivisin. Vaihtareille tämä merkitsi lomaa ja jengi suunnitteli matkoja Chilen eri kohteisiin. Itsellä ei ollut kuitenkaan selvää visiota ja puntaroin eri vaihtoehtoja.

Päädyin siihen, että yritän liftata kohti etelää. Päätökseen oli useita syitä: olin kokeillut liftausta Tulimaassa kokonaiset 15 km ja se oli tosi hauskaa, juuri nyt ei ollut fiilistä ryhmämatkailulle, olin halunnut jo pitkään kokeilla kunnon liftausta, Chilessä on vahva liftauskulttuuri ja erityisesti ulkomaalaisten on helppo saada kyytejä, ei ollut tarvetta suunnitella tulevia päiviä tuntien tarkkuudella jne. Tämän parempaa tilaisuutta tuskin tulisi, joten oli pakko käyttää se.

Oli aikainen sunnuntaiaamu, kun laskeuduin Cerro Alegren mutkikkaita katuja. Viimeiset yön juhlijat lauloivat bussipysäkin vieressä, josta otin micro-bussin Placillaan, joka on muutaman kilometrin päässä Santiagon suuntaan. Mukana oli vain pikkureppu, joka sisälsi muutaman vaihtovaatteen, kameran, tiekartan, askartelemani kyltin sekä eväitä.

Olo oli hieman jännittynyt, mutta innostuneen odottava. En tiennyt yhtään, tulisiko homma toimimaan. Niinpä olin ottanut kokeilumielisen asenteen: kaikki kyydit olisivat plussaa ja jos en saisi kyytiä, voisin ottaa bussin ja tulla takaisin himaan.

Kävelin Hitchwikin suosittelemaan paikkaan ja kaivoin ”5 SUR” kyltin repusta. Santiagoon johtava tie oli pelottavan hiljainen ja mietin, että pääsenköhän matkaan lainkaan. Puolen minuutin odottelun jälkeen huoltamolta lähti yksi rekka, joka ohitti minut, mutta pysähtyi vähän matkan päähän vilkuttaen valoja. Olin saanut ekan kyydin. Olin suorastaan häkeltynyt tilanteesta ja muutaman sekunnin päästä juoksin rekan kiinni ja hyppäsin kyytiin. Seikkailu kohti etelää oli alkanut!

Elämäni ensimmäinen todellinen liftauspäivä oli melko menestyksekäs. Neljällä eri kyydillä pääsin aina Puerto Monttiin asti - 1100 kilometrin päähän. Saavuimme José nimisen rekkakuskin kanssa mestoille vasta yhden aikoihin yöllä. Mulla ei ollut majapaikkaa tiedossa, joten olimme jo aiemmin sopineet, että voin nukkua rekassa. Niinpä José parkkeerasi menopelin kaupungin ulkopuolella olleelle levähdysalueelle, José kömpi petiinsä ja mää nukuin taaksepäin kallistetulla rekan penkillä.

Aamulla kävelin Puerto Monttin keskustaan tsiigaileen hoodeja. Tsekkasin sähköpostin jossain nettikahvilan tapaisessa. Olin saanut Ulisesilta postia: menisin sohvasurffaamaan hänen asuntoonsa seuraavaksi yöksi. Puerto Montt ei kaupunkina ollut mikään supererikoinen ja päivän ehdoton kohokohta olikin visiitti Ulisen luona. Hän oli töissäkäyvä heppu, jolla oli oma talo. Sain oman huoneen ja pääsin suihkuun. Ulisesin taloudenhoitaja valmisti meille ja Ulisesin kavereille illallisen. Nautimme sen viinin kera.

Seuraavana päivänä tutustuin Puerto Varasin pieneen kaupunkiin. Tsekkasin taas sähköpostit ja tällä kertaa sohvakyselyt eivät olleet tuottaneet tulosta. Sain myös maililla tietää, että pitäisi olla yliopistolla perjantaina. Niinpä päätin lähteä kohti Puconia. Sinne ei olisi kuin 350 km, joten ehtisin hyvin vielä samana päivänä.
Illalla tapasin opiskelukaverini Valerien ja Victorian, jotka olivat olleet Puconissa useamman päivän. He olivat buukanneet itselleen seuraavaksi päiväksi retken, jolla kiivettiin yhdelle lumihuippusista tulivuorista. Itse en halunnut kuitenkaan mennä mukaan, sillä se oli hieman hintava, olin käynyt aiemmin käppäileen sekä tulivuorella että lumihuippusella vuorella ja mikä parasta - löysin toisen hyvän vaihtoehdon.

Aamulla heräsin 20 minuuttia ennen bussin lähtöä. Pesin hampaat, kävin kaupassa, ostin empanadasia ja kupin teetä kioskista ja astuin bussiin hyvissä ajoin. Olin matkalla läheiseen luonnonpuistoon, jonka nimeä en muistanut ulkoa (Parque Nacional Huerquehue).

Luonnonpuistossa kävelin kaksi eri reittiä. Ensimmäinen nousi erään cerron laelle ja toinen kulki järvialueella. Cerrolla kasvoi erikoisia puita (pehuén), joiden paksuja runkoja sävytti vaalea naava ja jonka piikkimäisien lehtien aamukuura kimmelsi aamuauringossa. Laelta avautui näkymät useaan suuntaan. Hengitin syvään raikasta ilmaa ja nautin joka hetkestä. Kaikki matkanteko oli ollut tämän arvoista. En osaa sanoin kuvailla, se oli vain yksi special moment, joka tuntui joka solussa.

Toisen reitin varrella oli muutama vesiputous ja polku nousi vähitellen saavuttaen usean pienen järven alueen. Heijastavaa järven pintaa ihaillen nautin eväistä. Niinkun aina ulkoilmassa, ne maistuivat aivan taivaallisilta. Loppumatkasta kävely alkoi tuntua jaloissa huomattavasti. Kartan mukaan nuo kaksi reittiä olivat yhteensä 25 km ja molemmissa 600 m korkeuseroa. Eipä ihme, että alkoi askel painamaan. Takaisin lähtiessä nukahdin bussiin jo ennen kun se nytkähti liikkeelle.

Torstai oli taas matkustuspäivä. Olin lähdössä pienestä kylästä ja olin hieman epävarma kyydin saamisesta. Kaupungin laidalla sattui kuitenkin olemaan tietyömaa, joka pysäytti toisen kaistan autot hetkeksi. Loistava paikka kysyä kyytiä! Ehkä viidestoista auto tärppäsi: pääsin pickupin lavalle omistajan pojan seuraksi. Ohittelimme monia autoja ja hymyilin leveästi sekä äimistyneille kuskeille, jotka olivat juuri äsken kieltäytyneet ottamasta mua kyytiin, että upeille maisemille.

Päivä jatkui usealla lyhyellä kyydillä. Jossain vaiheessa alkoi ilta hämärtää ja kuski neuvoi jäämään seuraavalla huoltoasemalla ja yrittämään saada toinen kyyti suoraan Valparaisoon, sillä pimeällä se ei olisi enää turvallista. Yritin tovin päätien varressa ilman menestystä. Alkoi olemaan jo aika hämärä ja oli pakko tehdä jotain peliliikkeitä. Niinpä menin juttelemaan huoltamolle pysähtyneen rekan kuskille. Hän oli menossa Santiagoon ja lupasi viedä mut sinne. Sillä välin kun kuski kävi aseman sisällä, tutustuin evästauolla olleeseen chileläiseen seurueeseen. He tarjosivat voileivän ja kahvia, jotka tulivatkin tarpeeseen. Eväät olivat loppuneet jo hyvä aika sitten. Jälkiruuaksi nautin kuskin tarjoamia omenoita.

Saavuin Santiagon laitamille kympin aikoihin illalla. Otin paikallisbussin keskustaan. Bussissa pystyi kuitenkin maksamaan vain matkakortilla eikä tarjoamani käteinen kelvannut. Niinpä kuski päästi mut ilmaiseksi. Jäin bussista erään metroaseman vieressä ja otin metron linja-autoasemalle. Lippuluukulle päästyäni kuulin, että viimeinen kyyti Valparaisoon oli lähtenyt puoli tuntia aiemmin. Muutaman sekunnin ajan tuntui semisti epätoivoiselta, kunnes muistin erään kaverin asuvan Santiagossa. Soitin Claudialle vähän vaille yhtätoista ja sain yöpaikan. Hän sattui vielä asumaan saman metrolinjan ääressä. Palatessani metrolle huomasin, että sen lippuluukku oli jo kiinni. Kysyin vartijalta neuvoa ja hän kertoi vielä yhden metron menevän. Matkakortittoman käteinen ei taaskaan kelvannut ja vartija päästi mut ilmaseks metroon.

Juuri ennen nukahtamista yhdessä Claudian kämpän huoneista kelailin reissuani tyytyväisenä. Vaikka en ollut päässyt liftaamalla takaisin Valparaisoon asti, matka oli sujunut odotettua paljon paremmin. Liftaaminen oli ollut yllättävän helppoa ja ennen kaikkea hauskaa. Olin jutellut parinkymmenen randomin chileläisen kanssa ja kuullut  mielenkiintoisia tarinoita, mikä oli sopusoinnussa koko vaihtoreissulle asettamieni tavoitteiden kanssa.


Yhteenveto ekasta liftausreissustani:

• 17 kyytiä (henkilöautoja, pickup, pakettiautoja, kuorma-autoja, rekkoja)
• 2300 kilometriä (Valparaiso - Puerto Montt - Pucon - Santiago)
• Pisin odotusaika 1,5 h, muiden kyytien odotus keskimäärin alle viisi minuuttia, kaksi kertaa pääsin ensimmäiseen paikalle tulleeseen ajoneuvoon
• 5 yötä (rekka, couchsurfing, hostelli x2, kaveri)